Tekstit

Kohokohdat

Kuva
Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa Pyhimysten päivä on pyhäpäivä ja yleinen vapaapäivä. Saksalaisten opettajien suosituksesta päätimme käydä Melatenin hautausmaalla. Se on Kölnin suurin hautausmaa yli 55 000 haudalla. Sytytetyt kynttilät olivat erittäin kauniita patsaiden seassa.   Yhtenä viikonloppuna Kölnissä järjestettiin museoiden ilta, jolloin samalla lipulla pääsi noin 40 eri museoon. Museoissa järjestettiin myös erilaisia valoshow'ta ja muutamassa museossa oli DJ soittamassa.   Päätin myös leikkiä turistia, ja kiipesin Kölnin tuomiokirkon torniin. Totta sanoen, näkymä ei ollut niin hieno ylhäältä kuin ulkopuolelta. Se varmaan johtui siitä, että tuomiokirkko on näkyvin maamerkki Kölnissä, ja kun sen oli nähnyt jo ulkopuolelta, muu Köln ei enää vetänyt vertoja.   Paras osuus reissussa oli matkan aika. Ei ollut liian kuuma tai kylmä, turistikausi ei ollut vielä alkanut alussa ja matkan lopussa meillä oli muutama päivä aikaa käydä eri joulumarkkinoilla.   Kun lähd...

Maalausta

Kuva
Työpaikalla esihenkilö päätti, että saan maalata pienen kulhon kotiin vietäväksi. Päätin tehdä kulhosta sinivalkoisen, koska minulla on kotona mukeja samalla väripaletilla. Toinen syy oli, että sain inspiraation kiinalaisesta sinivalkokeramiikasta.  Käytin neljää eri väriä. Aloitin vaaleimmalla värillä, ja tein vuorien ääriviivat. Tämän jälkeen lisäsin väriä niin paljon kuin halusin sen näkyvän kokonaisuudessa. Vaihdoin väriä aina vaan tummempaan ja lisäsin yksityiskohtia. Kaikkein tummimmilla värillä piirsin ääriviivat vuoriin, ja tein yksityiskohtia. Maalasin myös kulhon sisäosan tällä värillä. Valmis kulho näytti tältä. Siinä oli vain yhdessä kohdassa ihan pieni tahra lasittamisen jäljiltä, mutta ei sitä edes huomaa. Terveisin, Ida

Pottery Art Cafe

Kuva
Ulkomaanvaihtooni kuuluu työharjoittelu, jonka teen Pottery Art Cafe -nimisessä taidekahvilassa. Kahvilassa asiakkaat tulevat varauksella maalaamaan kolmeksi tunniksi erilaisia astioita lasitteilla. Samalla he voivat nauttia kuumia ja kylmiä juomia.  Taidekahvilasta voi myös tilata kotipaketin, jolloin asiakkaalla on enemmän aikaa maalata astioita. Kun astiat on maalattu, työntekijät lasittavat ja polttavat astiat, jotka voidaan hakea muutaman päivän päästä kahvilasta. Kahvilan työntekijät ovat olleet kaikki todella mukavia, ja vaikka esihenkilö ei puhukaan englantia, pystyn kommunikoimaan hänen kanssaan muiden työntekijöiden avustuksella. Täytän asiakkaitten käytössä olevia lasitepulloja, laitan pöytiä valmiiksi, tyhjennän polttouunia, tiskaan astioita ja siivoan melkein joka päivä, koska ne ovat tehtäviä, joita pystyn tekemään omatoimisesti. Autan myös asiakkaita löytämään ja pakkaamaan valmiita astioita, joita he tulevat hakemaan. Sen lisäksi olen auttanut juomien tekemisessä ja...

Itä-Aasialaisen Taiteen museo & Japanilaisen Kulttuurin Instituutti

Kuva
Tarkoitukseni oli ensin käydä vain Japanilaisen Kulttuurin Instituutissa, mutta paikalle päästessä huomasin, että ihan vieressä on Itä-Aasialaisen Taiteen museon. Museossa oli kaksi aluetta mihin pääsi. Ensimmäisessä osiossa oli maalauksia, patsaita ja kalligrafioita. Toisessa osiossa oli keramiikkaa ja arjessa tarvittavia esineitä Japanista, Koreasta ja Kiinasta.          Museon sisäpiha              Japanilaisia posliininukkeja ja korealainen säilytysarkku       Huotra, satula ja kirjoituspöytä Koreasta Kiinalainen vedensäilytysastia tai kukkaruukku Museon vieressä oli Japanin valtion omistama Japanilaisen Kulttuurin Instituutti, jossa oli valokuvanäyttely kiotolaisista puutarhoista. Terveisin, Ida

Kolumba -taidemuseo

Kuva
Kävin Kolumba-taidemuseossa kahden ystäväni kanssa. Kolumba on uskonnollisen taiteen museo, joka avattiin vuonna 1853 nimellä Kölnin hiippakuntamuseo.   Jeesus-lapsea kuvaava taulu oli omasta mielestäni yksi teknisesti hienoimmista näyttelyn tauluista. Yksityiskohdat olivat hyvin taidokkaasti tehty, ja kädet olivat kuvan hienoin osa. Yhdessä huoneessa oli todella kauniisti laitettu vanhoja sinettejä esille. Musta huone, punaiset sinetit ja valojen asettelu toivat mukavasti kontrastia, tehden koko tilasta yhden ison taideteoksen.     Pidin eniten näistä taideteoksista.  Museota kiertäessä minulla oli sellainen olo, että näyttely on ihan normaali näyttely. Kun olimme poistumassa, opas kertoi, että meidän täytyy avata piilossa oleva ovi. Tämän oven takaa paljastui vanhat rauniot, mikä avasi museon ideaa enemmän. Uusi museo oli rakennettu suojamaan tuhoutuneita rauniota. Lasimaalaus enkeleistä oli todella vaikuttava hämärässä valaistuna. Terveisin, Ida